On aika rakentaa sopimusyhteiskunta uudelleen. Mielestäni on tärkeää pohtia, miksi sopimisen legitimiteetti on osin murentunut ja miten se voisi toimia nykyisessä työelämässä. Taloustieteilijöiden Daron Acemoglun ja James A. Robinsonin Kapea käytävä -teos tarjoaa hyvän vertauskuvan: vapaus ei kukoista silloin, kun valtiolla on liikaa valtaa tai instituutiot ovat heikkoja. Vapaus syntyy “kapealla käytävällä”, jossa valta on tasapainossa – yhteiskunta on riittävän vahva suojellakseen yksilöä, mutta ei niin vahva, että se tukahduttaa. Juuri tällaisessa tasapainossa myös sopimusyhteiskunta toimii: se on malli, jossa vapaus ja hyvinvointi vahvistavat toisiaan.

Sama logiikka pätee työmarkkinoihin. Tarvitsemme vahvoja instituutioita kuten työehtosopimuksia ja neuvottelukulttuuria, mutta niitä on rakennettava uudelleen niin, etteivät ne ole suljettuja järjestelmiä vain ammattiliitoille tai suuryrityksille. Tarvitsemme avoimempaa, osallistavampaa ja joustavampaa sopimusyhteiskuntaa, joka antaa äänen myös niille, jotka nyt jäävät sen ulkopuolelle: nuorille, pätkätyöläisille, alustatyön tekijöille ja yksinyrittäjille.

Olen työni kautta työllisyyspalveluissa sekä tehtävissäni henkilöstön edustajana ja työsuojelussa nähnyt, miten erilaiset työelämän rakenteet vaikuttavat ihmisten arkeen. Siksi uskon, että sopimusyhteiskunnan uudelleen rakentaminen synnyttää mahdollisuuden panostaa työhyvinvointiin, työuupumuksen ehkäisyyn ja laadukkaaseen työhön, jotta voimme pitää kaikki mukana työelämässä. Panostus työhyvinvointiin lisää tuottavuutta, kun pystymme pienentämään noin viiden miljardin euron vuosittaista kustannusta, joka aiheutuu mielenterveyden haasteista työelämässä. Laadukas työelämä on sekä tuottavuuden että inhimillisyyden edellytys.

Kuten Kapea käytävä muistuttaa, vapaus ja hyvinvointi syntyvät vain, kun instituutiot ja ihmiset ovat vuorovaikutuksessa ja tasapainossa keskenään. Samaa tasapainoa tarvitsemme myös sopimusyhteiskunnan uudelleen rakentamisessa.