Osallisuuden ja työllisyyden asiantuntija
Tietoa minusta

Ammatti/Arvo: Työllisyyden asiantuntija, Helsingin kaupungin varavaltuutettu
Kotikunta: Helsinki
Koulutus: VTM, Sosiologi / HR-asiantuntija
Perhe: Se perinteinen, avioliitossa ja 2 lasta
Poliittisen toiminnan ydin: Haluan lisätä osallisuutta. Sitä, että mahdollisimman moni kokee olevansa riittävä ja kelpaava. Hyväksytty osa yhteisöä, jossa elää. Se, miksi osallisuus on minulle tärkeää, kumpuaa omasta elämäntarinastani, näkyy tavassani tehdä politiikkaa ja asioissa, joita katson tärkeäksi edistää.
Nuorempana koin olevani vääränlainen, kelpaamaton. Se vaikutti itsetuntooni ja mahdollisuuksiini vaikuttaa. Koin ympäröivän maailman uhkaavampana kuin se onkaan ja toisaalta koin myös muulta maailmalta ulos sulkemista. Nyt olen päässyt elämässäni siihen pisteeseen, etten koe olevani vääränlainen vaan uskon, että pystyn tukemaan muita ja tuottamaan yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotta mahdollisimman moni saa kokemuksia hyväksynnästä ja osallisuudesta.
Toiminta Helsingin kaupungissa vaalikaudella 2021-2025
Pääsin varavaltuutetuksi kesällä 2023. SDP:n valtuustoryhmässä olen erityisesti tuonut esiin työllisyyteen liittyviä näkökulmia. Valtuutettuna olen toiminut rekrytointisyrjintää vastaan, puolustanut oikeutta hyvään koulutukseen taustasta riippumatta ja pyrkinyt vähentämän sosiaalisen median haittavaikutuksia. Olen aktiivisesti verkostoitunut muiden kuntapäättäjien kanssa Perussuomalaisista Vasemmistoon. Tutustu tarkemmin
Lisäksi olen toiminut Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston jäsenenä. Erityisesti olen pyrkinyt tuomaan esiin näkökulmia koulutuksesta sijoituksena, olemme kaukana siitä pisteestä, että lisärahoitus koulutukseen ei tuottaisi tulvaisuudessa hyvinvoivempia kansalaisia ja parempia verotuloja. Koulutukseen panostamisessa keskeistä on segregaation ehkäisy sekä koulujen välillä että sisällä. Jokaisella lapsella tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus hyvään koulutukseen. Oppilaitoksissa tulee panostaa oppilaiden hyvinvointiin: luoda rakenteita, ehkäistä uupumusta ja kiusaamista ja kehittää tunnetaitoja. Jokaisella oppilaalla on oikeus sosiaaliseen elämään.
Muut luottamustoimet
Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Kirkollispolitiikassa ajan erityisesti henkilöstön hyvinvointiin liittyviä asioita. Myös diakoniatyö ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat minulle tärkeitä.
Lauttasaaren sosialidemokraattien puheenjohtaja. Pyrin luomaan aktiivista poliittista yhteisöä, jossa jokainen kokee kelpaavansa sellaisena kuin on ja saavansa vaikuttaa. Me opimme jatkuvasti toisiltamme ja meillä on hauskaa yhdessä. Tervetuloa mukaan toimintaan!
Työkokemus
2019 -> olen toiminut työllisyyden asiantuntijana ja työnhaun valmentajana. Lisätehtävinä työsuojelu ja henkilöstön edustaminen johtoryhmässä.
2016-2019 Henkilöstökonsultti
Lisäksi minulla on 2,5 vuotta työkokemusta sosiaali- ja terveysalan sihteerin / koordinaattorin tehtävistä sekä yhdistyksistä että julkisella sektorilla mm. Väestöliitosta, Sosiaalitoimistosta ja HUS:sta.
Olen myös vetänyt valtakunnallisen ESR-projektin, jossa kehitettiin verkostoitumisen ja koulutuksen kehittämisen kautta kiinteistöpalvelualaa
Osaaminen
Ihmisten kohtaaminen ja verkostoituminen:
– Yli 15 vuotta asiakaspalvelukokemusta vauvasta vaariin suomen, ruotsin, englannin ja viron kielellä. Erityisesti olen vauvojen ja voimakas tunteisten asiakkaiden suosiossa.
– Olen helposti lähestyttävä ja positiivinen, joten verkostojen rakentaminen minulle luonnollista. Olen kiltti kaikille ja oletan muidenkin olevan.
Työllisyys, työhyvinvointi ja HR:
– Yli 1000 vedettyä työhaastattelua, satoja työnhaunohjauksia ja lukuisia ryhmämuotoisia koulutuksia. Kollegat kutsuvat minua työhaunohjauksen guruksi.
– Työlainsäädäntö, TES-soveltaminen, työsuhteen elinkaari ja työttömyysturvalainsäädäntö. Osaan tulkita lakia ratkaisukeskeisesti ja selkosuomeksi.
– Työturvallisuus ja työsuojeluasiamiehen tehtävät erityisenä osaamisena psykologinen turvallisuus, yhdessä ohjautuvuus ja tunnejohtaminen
Kehittäminen:
– Lukuisia läpi vietyjä kehitysprojekteja mm. markkinoinnin, verkostoitumisen, perehdytyksen saralla. Tulokset ovat aina ylittäneet asetetut tavoitteet.
– Katson asioita mahdollisimman monesta näkökulmasta. Sytyn erityisesti osallisuuden ja (työ)hyvinvoinnin kehittämisestä.
Läheisteni osaaminen
Minusta on tärkeää oppia muilta ja yhdistää ihmisten osaamista yhteiseksi hyväksi. Taustajoukoistani löytyy mm. terveydenhuollon, koulutuksen ja talouden ammattilaisia.
Vaalipiiri
Helsinki