Nämä Mieli ry verkkosivuilta löytyvät tilastot ovat hälyttävää luettavaa. Jos mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat kustannukset työmarkkinoille ovat näin suuret, eikö silloin keinojakin tilanteen korjaamiseksi kannattaisi hakea juuri sieltä, työelämästä? Miten voisimme kehittää työelämää niin, että työssä jaksetaan ja pystytään tuottamaan uusia innovaatiota meidän kaikkien hyväksi.

Työelämässä etenkin työuupumus aiheuttaa ison osan näistä mielenterveyden kustannuksista työelämälle. Tai no nykyisin työn ja vapaa-ajan raja on monilla niin häilyvä, että osan kohdalla voidaan puhua yleisestä kuormittumisesta. On hyvä muistaa, että kaikki ne toimet, jotka auttavat mielenterveyden häiriöihin, toimivat myös uupumuksen vähentämiseen. Tilastot kertovat karua kieltään, kuinka uupumuksen ja mielenterveyden haasteet syövät yhä enemmän suomalaisen yhteiskunnan resursseja ja aiheuttavat inhimillistä kärsimystä. Suomessa 17 prosenttia työntekijöistä kokee melko paljon tai paljon stressioireita (THL). Vuodesta 2015 mielenterveyteen ja käyttäytymiseen liittyvät häiriöt ovat olleet tasaisesti kasvukäyrällä selittämässä ihmisten päätymistä sairauspäivärahalle (KELA). Erityisesti ahdistus- ja tarkkaavaisuushäiriöiden määrä ovat olleet vuodesta 2012 lähtien kasvussa. Ahdistushäiriöt painottuvat naisille / tytöille ja tarkkaivaisuuden häiriöt miehille /pojille. Suomi on samassa kelkassa muiden länsimaiden kanssa.

Koska kyseessä on laaja yhteiskunnista toiseen toistuva ilmiö, mielenterveyttä ei voi jättää yksilön vastuulle. Toki työn sisäisten asioiden miettiminen on myös arvokasta, kun pyritään puuttumaan uupumukseen. Tosin se, että mielenterveys jätetään yksilön vastuulle, on vaarallista, koska oikeasti yksilön vaikutusmahdollisuudet omaan tilanteeseen ovat rajatut. Epäinhimilliseen työkuormaan oman ajattelun muutos ei auta, vaikka kuinka haluaisi. Oikeanlainen liikkuminen, syöminen, fyysiset sosiaaliset kontaktit ovat toki osa ratkaisua samoin kuin positiivisuus ja kiitollisuus, mutta ne auttavat vain tiettyyn pisteeseen asti. On hyvä huomata, että nämä yksilölliset ratkaisut vaativat lähtökohtaisesti voimavaroja, joita kaikilla ei ole. Uupumuksella on myös persoonallisuuspsykologista taustaa. Mitkä yhteiskunnalliset muutokset sitten selittävät tätä häkellyttävää kasvu-uraa ja millaisia ratkaisuja voisimme yhteiskunnallisesti keksiä kasvun taittamiseksi?

1. Meidän tulee reagoida suurempaan määrään ärsykkeitä, kuin on terveellistä.

2. Hierarkkinen johtamiskulttuuri vastaa koko ajan heikommin ihmisten tarpeisiin vaikuttaa

3. Liiallinen vapaus valita jakaa meitä koko ajan voimakkaammin voittajiin ja häviäjiin.

4. Meillä on rajattomat mahdollisuudet kilpailla paremmuudesta.

5. Työnteon muodot monipuolistuvat ja taloudellinen epävarmuus lisääntyy

1. Ratkaisuja teknostressiin

Kärsimme teknostressistä eli monien eri teknologioiden virittämästä ympäristöstä, joka vaatii enemmän aikaa palautumiselle. Ihminen on suunniteltu fyysisten uhkien torjumiseen, ei psyykkisten. Koska ärsykkeitä tulee sekä omasta älypuhelimesta että työvälineistä jatkuvalla syötöllä, joudumme käyttämään enemmän resursseja siihen, että vakuutamme itsellemme kaiken olevan hyvin. Ympäristö ei tällä hetkellä mahdollista itsensä suojaamista työasioilta vapaa-aikana. Teknologioiden virittämä ympäristö tarkoittaa myös sitä, että kohtaamme jatkuvasti esimerkiksi somessa aiheita, jotka liittyvät työhön, mikä tekee töistä irrottautumisesta vaikeampaa.

Työntekemisen tavat ovat muuttuneet ja hybridityön yleistymisen seurauksena työkyky ja työnimu ovat laskeneet, työuupumus yleisempää ja kognitiiviset häiriöt lisääntyneet. Jatkuvalla syötöllä tulevat uudet tehtävät aiheuttavat muun muassa viiveitä, aikapainetta sekä virheitä. Nämä johtavat epäonnistumisen tunteeseen, sillä aivot rakastavat saada asioita valmiiksi.

Kun työyhteisö rakentuu luottamukselle, yhdessä oppimiselle sekä kannustaa uusiin ideoihin ja rakentavaan palautekulttuuriin, töissä voi olla rennosti oma itsensä. Työterveyslaitos tekee tärkeää työtä työelämän laadun parantamiseksi ja siksi olisikin tärkeää, että yhteiskunnan taholta tuetaan tutkimus- ja kehitystoimintaa, jonka avulla voidaan laskea työn kuormittavuutta. Suomessa ei tällä hetkellä ole luotettavia tilastoja työuupumuksen yleisyydestä sairauslomien syynä, koska sairauslomakorvausta ei tarvitse maksaa, jos diagnoosina on työuupumus. Tämän takia monet työuupumukset diagnosoidaan esimerkiksi akuuttina stressireaktiona tai masennuksena. Jotta työuupumusten yleisyyttä voitaisiin seurata ja siihen puuttumista tehostaa, se pitäisi voida kirjoittaa sairausloman syyksi ilman, että uupunut menettää oikeuden sairauspäivärahaan.

Keskeisenä ratkaisuna olisi kognitiivinen työturvallisuuden huomioiminen lainsäädännössä fyysisen työturvallisuuden rinnalla.Tämä tarkoittaa selkeitä ohjeistuksia kuormituksen vähentämiseen ja velvoittavien käytäntöjen luomista. Käytännössä tämä voi tarkoittaa rajauksia aikaan, jolloin työntekijät ovat tavoitettavissa tai saavat käyttää työnantajan tietojärjestelmiä. Voitaisiin myös kehittää kognitiivista ergonomiaa rakentamalla pelisääntöjä, jotka rauhoittavat työympäristöä ja tukevat mahdollisuuksia keskeytymättömälle työajalle.

Myös psykososiaaliseen turvallisuuteen panostaminen tukee työturvallisuutta. Kun työyhteisö rakentuu luottamukselle, yhdessä oppimiselle, kannustaa uusiin ideoihin ja rakentavaan palautekulttuuriin, töissä voi olla rennosti oma itsensä. Tällöin virheet vähenevät, työsuoritus kehittyy ja ennen kaikkea uupumusriski laskee. Työnantajat voitaisiin myös velvoittaa toimenpiteisiin, mikäli työntekijä uupuu. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä malli, jossa uupunut saa palkallista sairauslomaa ja työnantaja on velvoitettu korjaaviin toimenpiteisiin, jotta uupumus ei toistuisi.

2. Hiearkisen johtamisen vähentäminen ehkäisee uupumusoireilua

Johtamiskulttuuri on myös yhteydessä uupumuksen yleisyyteen. Autoritäärinen johtaminen lisää riskiä työuupumukseen. Puutteelliset vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, jatkuvasti muuttuvat linjaukset ja epäluottamus kuormittavat. Meillä on paljon tietoa siitä, mitä on hyvä johtaminen. Esimerkiksi Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksen mukaan hyvä yrityskulttuuri koostuu: Empatiasta, jatkuvasta dialogista, matalasta hierarkiasta, luottamuksesta, kehitysmyönteisyydestä, osallistamisesta, reiluudesta, tiimin yhteisesti jaetuista vastuista ja henkilöstön kokemuksesta siitä, että he tulevat nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuiksi. Tärkeää ei niinkään ole lisäarvon tuottaminen vaan kohtaamisen arvostaminen, minkä kautta lisäarvo syntyy.

Miksi sitten moni kokee työuransa aikana uuvuttavaa johtamista? Valitsemme johtajiksi niitä, jotka ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita vallasta eikä johtamisesta tehtävänä. Yksi selitys on se, miten valitsemme johtajia. Sekoitamme yksinkertaisen selkeän ilmaisun ja itsevarmuuden asiantuntemukseen. Valitsemme johtajiksi ihmisiä, jotka ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita vallasta eikä johtamisesta tehtävänä. Jos muutamme valintakriteereitä, saamme todennäköisesti parempia johtajia, jotka ovat valmiita sitoutumaan koko henkilöstön hyvinvointiin ja luottamaan, että hyvinvoiva ja innovatiivinen henkilöstö pitää asiakkaista parhaan mahdollisen huolen.

Yksi keino vähentää autoritäärisen johtamisen haittavaikutuksia on lisätä henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia työnantajan toimintaan. Henkilöstönedustajat työnantajan päätöselimissä auttavat tuomaan esiin johtamisen haasteita ja rakentamaan parempaa johtamista. Tämä lisää tuottavuutta. On tärkeää, että päätökset tehdään siellä, missä päätökset vaikuttavat.

3. Vahvistamalla yhteisöjä puututaan eriarvoisuuteen

Koska eriarvoistuminen yhteiskunnassa on lisääntynyt, myös perhetausta vaikuttaa lisääntyvästi siihen, millainen kyky meillä on vastata nyky-yhteiskunnan aiheuttamiin haasteisiin. Varhainen koulutusvalinta tulevaa uraa varten lisää eriarvoisuutta, koska korkeakoulutettujen lapset tietävät aikaisemmin, mille uralle haluavat ja heillä on paremmat valmiudet akateemiseen koulutukseen. Sosioekonominen tausta vaikuttaa niin, että työläisperheissä kielenkäyttö on usein kovempaa kuin koulutetuissa perheissä. Kasvuympäristömme määrittää, miten opimme käsittelemään tunteita kieltämällä, voimistamalla vai kohtaamalla ratkaisukeskeisesti. Onko epäonnistumisen hetkellä saanut tukea vai kärsinyt häpeää? Miten kuormituksen tunnetta käsitellään, hammasta purren vai ratkaisuja hakien?

Eriarvoistumisen lisääntymisen taustat liittyvät ratkaisevasti yhteiskuntajärjestelmäämme. Raghuram Rajan erittelee kirjassaan The Third Pillar yhteiskunnissa kolme pilaria: valtion hallinnon, markkinat ja yhteisöt. Oman tulkintani mukaan hän näkee, että hallinnolle on sälytetty liikaa vastuuta. Sen sijaan, että tarttuisimme itse toimeen, odotamme hallinnon ratkaisevan ongelmamme. Markkinoiden voittaja vie kaiken -logiikka on puolestaan lävistänyt yhteiskunnat niin, että varallisuus keskittyy vähemmistölle yhä suuremman osan jäädessä osattomaksi varallisuuden kasvusta. Yhteisöt ovat jääneet valtion ja markkinoiden puristuksiin, mikä on johtanut yhteisöllisen tuen ja empatian vähenemiseen. Rajan nostaa ratkaisuksi sen, että vahvistamme systemaattisesti yhteisöjen toimintaedellytyksiä huolehtimalla, että markkinoilla on aitoa kilpailua eikä johtavan markkina aseman väärinkäyttöä. Lisäksi hallinnon rooli olisi nähtävä yhteisöjä tukevana eikä hallitsevana. Aktiivisten paikallisyhteisöjen, joissa on sosioekonomista monimuotoisuutta, voi ajatella myös tuovan tukea vanhemmuuteen ja tunnekasvatukseen. Mitä enemmän näemme toimivia ratkaisutapoja haastaviin tilanteisiin, sitä paremmat mahdollisuudet meidän on itse toimia mahdollisimman rakentavasti.

Rajan perustelee kansainväliseen tutkimukseen viitaten, että hyvien oppilaiden valitseminen omiin luokkiinsa tai kouluihinsa ei ole koko yhteiskunnan kannalta kannattavaa. Hyvien oppilaiden tasainen jakautuminen nostaa oppimistuloksia kokonaisuudessaan niin paljon, että sillä on positiivisia vaikutuksia tuottavuuden ja tulevan verokertymän kannalta. Tasaisemmat oppimistulokset takaavat, että heikommistakin lähtökohdista ponnistavat oppilaat voivat saavuttaa korkeakoulututkinnon. Lisäksi on varmistettava, että koulutusvalinnan voi tehdä silloin, kun ihmisellä on kyvyt ja ymmärrys tehdä koulutustaan koskevia päätöksiä, eikä yhteiskunnan asettamassa tahdissa. Laskennallisestihan koulutusvalinta mahdollisimman nuorena näyttäytyy hyvänä ideana, sillä mitä pidempi työura korkeasti koulutettuna, sitä enemmän verotuloja valtiolle. Harva nuori on kuitenkaan valmis tekemään loppuelämää koskevia päätöksiä alle kaksikymppisenä. Kun muiden odotukset ja omat kyvyt eivät kohtaa, kasvaa uupumisen riski. Kun Suomessa korkeakouluihin tehtiin 2016 valintakoeuudistus, joka painotti ylioppilaskokeen arvosanoja pääsykoiden sijaan, nousi uupumuksesta kärsivien lukio opiskelijoiden osuus merkittävästi.

4. Kilpaillaan hyvinvoinnista eikä rahasta

Kilpailu on levittäytynyt yhä laajemmalle yhteiskunnassa. Kilpailuyhteiskunta tuhoaa yhteisöllisyyttä ja heikentää mielenterveyttä. Kilpailuyhteiskunnassa arvostus lähtee siitä, mitä enemmän tehdään ja saavutetaan. Näytetään itselle ja muille. Tällaisessa ympäristössä oman pärjäämättömyyden myöntäminen menee usein aivan liian myöhäiseen vaiheeseen. Vaadimme liikaa itseltämme. Riittämättömyys ja kelpaamattomuus ovat läsnä monen arjessa. Some luo rajattomat mahdollisuudet kilpailla, mikä kulkee läpi kaikkien elämän alueiden kellon ympäri. Työ on menestymisen mitta, mutta yhä useampi ei pärjää kiivastahtisessa työelämässä. Lisäksi työelämä on viritetty niin äärimmilleen, ettei se kestä normaaleja elämän vastoinkäymisiä. Kun yksi kortti kaatuu, koko korttitalo vaarassa. Jos rahan ja statuksen asemesta kilpailisimme hyvinvoinnista ja välittämisestä, olisiko kilpailu niin kuormittavaa? Ihan ensimmäinen nousee mieleeni kysymys: Onko ongelma se, mistä me kilpailemme eikä suinkaan se, että kilpailemme. Jos rahan ja statuksen asemesta kilpailisimmekin hyvinvoinnista ja välittämisestä, olisiko kilpailu niin kuormittavaa? Veikkaisin, että ei.

Sitä, että Suomi on maailman onnellisin maa, selitetään usein luottamuksen lisäksi sillä, että suurempi osa meistä ymmärtää kohtuuden ja riittävän hyvän merkityksen. Tämä osuus on meillä Suomessa suurempi kuin muualla. Tärkeää on myös se, että ymmärretään, ettei työelämässä pärjääminen ole kaikki kaikessa. Tarvitaan useampia kiinnostuksen kohteita elämässä. Jos laittaa kaikki murot yhteen kulhoon, se lisää uupumusriskiä. Arkeen pitää kuulua asioita, mistä pitää. Merkityksellisyyden ei ole välttämätöntä löytyä palkkatyöstä, vaan se voi löytyä harrastusten, vaikuttamisen, perheen tai toisten auttamisen parista. Olisikin hyvä laajentaa arvostettavan työn käsitettä koskemaan muutakin kuin palkkatyötä. Sopiva työ voi myös olla ihmisen voimavaroja lisäävää. On tärkeää, että luodaan kaikille mahdollisuus tehdä työtä toisten ja itsensä hyväksi omien resurssien mukaan.

Suomalaisessa työneetoksessa ja yksinpärjäämisen kulttuurissa löytyy myös paljon selittäviä tekijöitä mielenterveyden häiriöiden lisääntymiselle. Moni ajattelee, että lähes kaikki (paitsi itse) laiskottelevat heti mahdollisuuden tullen. Ajatellaan, että raipalla saadaan ihmisiä liikkeelle. Tästä esimerkkinä on ajattelu, jonka mukaan ensisijaisesti työttömyysetuuksien laskeminen, houkuttelee ihmisiä enemmän töihin. Kuitenkaan psykologinen nykytutkimus ei kauheasti tue tulkintaa, että kepin käytöllä saataisiin parhaita mahdollisia tuloksia. Sen sijaan sisäinen motivaatio ja työn kokeminen itsessään arvokkaaksi, ovat tutkimuksen mukaan tuottavuuden kannalta parempia vaihtoehtoja kuin pakko. Jos vaihtaisimme perusoletukseksi sen, että ihminen on hyvä ja haluaa lähtökohtaisesti olla hyödyksi muille, tarve kilpailla ja olla parempi kuin muut, vähenee. Pärjääminen itselle sopivalla tasolla on aina kokonaisuutta ajatellen sekä inhimillisesti että taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin uupuminen. Toki on huomioitava, että aina on ihmisiä, jotka ajattelevat, että heille kuuluu enemmän kuin muille säännöistä piittaamatta. Heidän olemassaolonsa on hyvä tiedostaa, muttei se ole hyvä lähtökohta koko ihmiskuvalle.

5. Tulojen varmuus vähentää uupumusriskiä

Epävarmuus työelämässä on kasvussa ja epävarmuus tulevasta lisää uupumusriskiä. Kokoaikaisten ja toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden määrä on suhteellisesti vähentynyt ja määräaikaisten ja osa aikaisten työsuhteiden osuus lisääntynyt. Myös kevyt- ja pienyrittäjien osuus työvoimasta on kasvussa, etenkin alustatalouden myötä. Annamme itsestämme liikaa, koska pelkäämme putoavamme tyhjän päälle. Toisaalta emme uskalla puuttua epäkohtiin, koska hankalan tyypin työsopimusta ei välttämättä jatketa tai se päätetään.

Palkka on monilla niin pieni, ettei se riitä turvalliseen arkeen. Köyhyys aiheuttaa stressiä, joka uuvuttaa. Mikäli uupumusriskiä haluttaisiin pienentää, olisi tärkeää turvata ansiotaso nykyistä paremmin. Meillä on tietoa ja keinoja luoda parempaa työelämää. Olisi hyvä olla taloudellista turvaa, ettei kukaan joudu valitsemaan rahan ja terveyden välillä. Sen sijaan, että henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan voisi olla kannattavampaa tehdä rakenteita, jotka velvoittavat työnantajan ja työntekijän sovitteluun ennen irtisanomista. Tällöin ongelmista on helpompi kertoa ja psykologinen turvallisuus, jolla on yhteys työntuottavuuden kasvuun, lisääntyy.

Yksin ja pienyrittäjien taloudellinen asema tarvitsee myös lisää turvaa, jotta jaksamisen haasteet eivät käy liian suurella osalla ylitsevuotaviksi. Esimerkiksi nykyisen työttömyysturvalainsäädännön mukaan työttömyysetuutta saa vain, jos pistää yrityksensä kokonaan kiinni. Tämä asettaa kovia taloudellisia paineita varsinkin tilanteissa, joissa kysyntä hetkeksi putoaa. Olisi parempi, että yksinyrittäjillä olisi mahdollisuus jonkinlaiseen työttömyysturvaan, jos asiakkaita ei jostain syystä riitäkään hetkeksi. Muutoinkin olisi hyvä tiedostaa pienyritysten omalaatuisuus suhteessa suurempiin yrityksiin ja mahdollisesti lieventää niiden hallinnollisia vastuita sekä vahvistaa mahdollisuuksia sopia työntekemisen ehdoista varsinkin, jos kyseessä on yhden hengen alihankintasopimus, kuten alustatalouden läheteillä.

Palkan pienuus on puolestaan todella haastava pähkinä ratkaistavaksi. Työnantajan ei voi olettaa maksavan siitä, että joku saa käydä töissä. Vaikka siivoojista on ollut pulaa vuosikausia, eivät heidän palkkansa ole nousseet yhtä paljon kuin esimerkiksi finanssisektorilla työskentelevillä. Tässä kohtaa siis kysynnän ja tarjonnan laki ei kohtaa, joten taloudellista turvaa matalapalkka-aloilla työskenteleville tulisi etsiä jostain muualta. Olisiko perustulo keino turvata riittävä tulo kaikille? Ainakin, kun Suomessa tehtiin perustulokokeilu, sen vaikutukset hyvinvoinnille olivat positiiviset.

Meillä on tietoa ja keinoja luoda parempaa työelämää. Voimme kääntää kehityksen suuntaa ja luoda ratkaisuja, joilla yhä useampi pysyy työelämässä mukana. Ajattele, mihin kaikkeen voisimme panostaa, jos meidän ei tarvitsisi vuosittain menettää 11 miljardia yhteiskunnan varoja mielenterveyden haasteiden takia!